Hyvän mielen huusholli
JÄRJESTELY
Ota yhteyttä jos kaapinovet eivät enää mene kiinni, tavaramäärä ahdistaa, kaikki on kateissa, putkiremppa kolkuttaa ovella tai kalenteri on ihan turvoksissa. Sitä varten on meitä koulutettuja ammattijärjestäjiä. Pohditaan yhdessä millä toimin saadaan teillekin ihana koti, toimiva toimisto ja sujuva arki. Erityisesti – ja viimeistään – remontin ja muuton yhteydessä on hyvä paikka läpikäydä irtain. Kutsu siis ammattijärjestäjä hyvissä ajoin ennen talkooväkeä 🙂
SIIVOUS
Koteja ja toimistoja. Huolellisesti, ajatuksella ja kokonaisuus huomioiden. Koti on pyhä paikka, siellä operoiminen luottamustehtävä ja olen iloinen että olen saanut niistä osaa hoitaa jo yli vuosikymmenen. Käytän parhaita ekologisia puhdistusaineita. Teen myös muutto-, remontti-, kuvaus- ja loppusiivouksia sekä ikkunanpesuja.
SISUSTUSSUUNNITTELU
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja usein myös edullisempi. On huomattavasti edullisempaa tehdä uusia luonnoksia kuin piikata kaakeleita. Ja joskus tarvitaan uusia kiintokalusteita vaikka kuinka olisi karsittu, järjestelty ja pyyhitty. Silloin suunnitellaan. Ja aina kannattaa hiukan piirtää ennenkuin päättää.
HINNASTO
siivous 45€/h järjestely tai suunnittelu 60€/h + matkakorvaus pääkaupunkiseudulla 20€/keikka sekä mahdollinen pysäköintikulu
Hinnat sisältävät alvin. Työ on kotitalousvähennyskelpoista. Toimiini kuuluu vaitiolovelvollisuus ja lisäksi noudatan Suomen ammattijärjestäjät ry:n eettistä ohjeistusta. Toimin pääkaupunkiseudun alueella (ainakin Espoo, Kirkkonummi, Vantaa, Helsinki)
Ota yhteyttä / kysy lisää!
Hyvän mielen terveisin,
Nina
040 5739286